Monipuolinen jäärata Etelä-Suomessa

Icerange talviajon harjoittelukeskus on kehitetty yhdessä Vanajanlinnan, ajokouluttaja Kalevi Ahon ja yrittäjä Seppo Kervisen kanssa ja se sijaitsee noin 1,5 kilometriä Hotelli Vanajanlinnasta.

Radan sijainti Etelä-Suomen maantieteellisesti parhaalla alueella sekä neljän eri käsittelypaikan monipuolinen kokonaisuus laajoine turva-alueineen takaavat asiakkaidemme tyytyväisyyden.

Rata on tarkoitettu pääasiassa autojen maahantuojien, autoliikkeiden, erilaisten yritysten ja yhteisöjen liukkaan kelin ajokoulutuspaikaksi.

Olemme kuitenkin avanneet radat myös yksityisille käyttäjille asiakkaiden pyynnöstä. Minimimäärä on nyt yksi auto ja minimiaika 2 tuntia. Samanaikaisesti radoille mahtuu hyvin 6 yksittäistä autokuntaa. Ohjatuissa ryhmätapahtumissa käytännön maksimi on noin 25 autokuntaa.  

Radalta löytyvä kota tarjoaa mainion taukopaikan, jossa voi hetken hengähtää tuulen suojassa ja seurata muiden ajoa. Kodassa on mahdollisuus keitellä nuotiolla omat kahvit, teet tai glögit sekä paistaa makkaraa.

Lisäksi tarjolla on henkilökohtaista ajokoulutusta niin ryhmissä kuin yksittäisille osallistujille, joten jokainen saa tarpeidensa mukaista opastusta turvalliseen ja taitavaan talviajoon.

Rataprofiilit

Kaikki Icerange- radat on rakennettu maaston mukaan kuivalle ja suhteellisen tasaiselle maalle jäädyttämällä. 

Ajoharjoitteluun on käytettävissä neljä eri käsittelypaikkaa. Ratoja yhdistää kulkuväylät, joiden kautta radat yhdistyvät peräkkäisiksi tehtävärasteiksi. Kouluttajat määrittävät miten ratoja kulloinkin käytetään.

Jarrutus- ja väistösuora

  • Jarrutus- ja väistörata, suora 450 m x 20 m

Kitkaympyrä

  • Kaarrerata, ympyrä 100 m x 15 m

Laaja mutkarata

  • Mutka- ja käsittelyrata, 600 m x 5 m

 Tiukka mutkarata

  • Mutka- ja pujottelurata, slalomtie 400 m x 5 m

Alueelle saapuminen tapahtuu Pukinpellontietä pitkin, joka sijaitsee kartan vasemmassa laidassa. Rataprofiilit saattavat vaihdella hieman kuvasta.